Siirry suoraan sisältöön

Jos tarviit kotisivuja, niin mä teen niitä!

Olen JAANAMOIn yrittäjä ja kotisivujen tekijä Jaana Villiruusu. Teen kauniita, mutta toimivia helppoja kotisivuja WordPressillä. 

Voisinko tehdä nettisivut sinullekin? Tutustu hinnastoon tai ota yhteyttä, niin keskustellaan. 

Taustaa

Olen siis Jaana Villiruusu ja asun Tampereella, mutta teen nettisivuja ympäri Suomea toimiville yrittäjille, yhdistyksille ja henkilöille.

Tieni alalle on ollut pitkä, sillä ensimmäisen kosketuksen internetiin ja kotisivuihin sain teini-ikäisenä 2000-luvun alussa, jolloin tuli pyörittyä chateissa, joista mukaan tarttui into rakentaa omia kotisivuja. Rakastin sitä nettisivujen väkertelyä ja ahkeraan tulikin päivitettyä omia itsestäni kertovia sivuja. 

Sittemmin päädyin kuitenkin opiskelemaan kaupallista alaa ja eksyin reiluksi kymmeneksi vuodeksi sihteerin töihin unohtaen nettisivut tyystin. Vuonna 2017 aloin opiskella taas ja päädyin jälleen sattuman kautta liiketalouden opintojen pariin. Opintojen aikana vähän vahingossakin sytytin uudelleen koodaamisliekin ja lopulta sille tielle päädyin. 

Nyt työskentelen kolmatta vuotta kokopäiväisesti ohjelmistokehittäjänä toiminnanohjausjärjestelmän parissa, mutta sivutoimisesti teen nettisivuja rakkaudesta lajiin. 

Kevytyrittäjänä tein nettisivuja ensin parin vuoden ajan ja keväällä 2022 perustin JAANAMOIn.

Koulutus ja työkokemus

Kotisivujen tekijänä tyylini on opastava, kaiken huomioon ottava, keskusteleva ja yhdessä tekevä. Tykkään kommunikoida asiakkaan kanssa pitkin matkaa, jotta pysytään varmasti oikealla tiellä sillä sinullehan ne nettisivut tulevat, eivät minulle. Kotisivut valmistuvat tarvittaessa nopeastikin, mutta ollen kuitenkin sinulle yksilöllisesti rakennetut. 

Tykkään, että tekemisessä on aina pientä pilkettä silmäkulmassa eikä elämän tarvitse olla niin vakavaa.  

Nettisivujen tekeminen on ihanan rentouttavaa ja kivaa näpertelyä. On kiva oppia koko ajan uusia asioita WordPressistä ja sen luomista mahdollisuuksista. WordPressin olen ottanut työskentelyalustakseni siitä syystä, että se on tunnettu ja monipuolinen alusta. Jokainen osaa päivittää omia sivujaan, kun pohjatyö on ensin tehty. 

WordPressillä voi tietenkin kuka tahansa tehdä kotisivut ja kannustankin siihen, jos vaan yhtään mielenkiintoa on – ties vaikka innostuisit, kuten minäkin! Taival ei kuitenkaan ole aloittelijalle helppo, joten jos tarvitset nettisivujen tekemiseen tukea ja apua, niin älä epäröi kysyä minulta. Itte tehty on aina itte tehty kuitenkin. 

Mielestäni kaikilla yrittäjillä tulisi olla jonkinlaiset kotisivut ja haluan olla se turvallinen valinta, kun ei ole halua tai rahkeita maksaa sivuista tuhansia euroja.

Mikäli budjettisi on tiukka, pistä viestiä niin katsotaan miten voin auttaa. Yleensä jotain on aina tehtävissä 🙂 

Kanssani voit keskustella ja kysyä vapaasti mistä vain aiheeseen liittyvästä. Pyrin auttamaan kaikin tavoin. 

Tehtyäni nettisivuja parisen vuotta kevytyrittäjänä päätin perustaa oikean yrityksen ja niin syntyi JAANAMOI Oy. 

JAANAMOI Oy on siis perustettu keväällä 2022 ja teen sen kautta nettisivuja ja niiden ylläpitoa, mutta myös kaikenlaista muuta alaan ja toimintaan liittyvää, jos tarvetta on. 

Nettisivuprojektin tekeminen alusta loppuun yksin sisältää monia erilaisia osaamisalueita käyttöliittymäsuunnittelusta tekniseen toteutukseen. Päivätyökseni ohjelmistokehittäjänä teen käyttöliittymäpuolen koodausta sekä siinä ohessa vastuullani on myös käyttöliittymäsuunnittelun sekä käyttäjäkokemuksen toteutus ja mietintä. Kysy rohkeasti siis, jos tarvitset apua johonkin projektiisi.

Olen persoonana rento ja huumorintajuinen – ja sellaisena haluan JAANAMOIn yrityksenkin nähdä. En halua, että olen vakava asiantuntijayritys, joka tarjoaa konsultaatiota ja prosesseja, vaan rentoa kanssakäymistä ja yhteisiä onnistumisia huumorilla höystettynä. Minä myyn ja teen nettisivuja ihmisenä ja minuna itsenäni ihmisille yritysbrändien takana.

Jos siis tarvitset nettisivut, ota yhteyttä!